Viidenkympin villitys: Reppureissulla Aasiassa ja Euroopassa

Seuraavan turistireissun Vietnamissa teimme Mui Nen kaupunkiin ja alueen kuuluisimmalla surffirannalle. Matkalla pysähtelimme Mui Nen kaupunkiin kävelemään ja ihmettelemään paikallisia kauppoja sekä rakennustyömaita. Kaikki oli avointa, äänekästä ja hurjaa. Kanakauppa Mui Nessa. Kasvis- ja vihanneskauppa kadun varressa. Kanakaupassa myytävät kanat olivat pienissä häkeissä ja tuore liha tuli mukaan joko kotkottavana tai teurastettuna. Lihakaupassa lihat oli levitetty puutasoille, kärpäset pörräsivät eikä hygienian alkeista ollut tietoakaan. Kalanmyyjät esittelivät tuotteitaan vielä elossa. Ne olivat pienissä merivedellä täytetyissä pesuvadeissa. Viiriäisenmunien myyjän kauppana oli skootterin takatarakka, jossa munia oli valtava määrä.  Munakauppa mopon takatarakalla. Lihakauppa Vietnamissa. Rakennustyömaalla monta miestä kyykki telineillä paljain jaloin tai sandaalit jaloissa. Turvaköysiä, -jalkineita tai kypäriä ei näkynyt. Tiilet nostettiin katolle ämpäreissä ja miesvoimin. Tv-kaupas

Lupasin kertoa vielä muutaman sanan Vung Tausta ennen kuin siirryn Phan Thietin paratiisirannan kuvaukseen. Vung Tau on siis saigonilaisten lomien vieton suosikkikohde - se on lähellä Ho Chi Minhiä ja matkan voi taittaa veneellä tai autolla. Turisteja paikalle ei ole paljoakaan lukuun ottamatta öljy-yhtiöiden henkilökuntaa.  Liikenne soljuu enimmäkseen skoottereiden varassa näyttäen kaoottiselta, mutta ilman kolareita! Kävimme päivällisellä vietnamilaisen Tuun sisaren perheen kanssa ja he kertoivat paikallisesta elämästään sekä tavoistaan. Tuu toimii sisarensa lasten lastenvahtina ja hakee lapset Ollin kanssa lounaalle syömään skootterilla - siis todellakin - koko perhe voi kulkea samalla skootterilla! Yllä näet paikallisen koulun risteyksestä 41 sekunnin videon - kannattaa katsoa loppuun asti, sillä hakijoiden määrä lisääntyy nopeasti! Koulun piha lounasajan lähestyessä.  Keinojärvi Vung Taun keskustassa.  Pedro-hotellin lähikatu Kaupunki on vilkas, siisti ja täyteen rakennettu. Pitkä

 Vietnamilainen merenrantakaupunki Vung Tau kerää joka talvi paikan päälle suomalaisen yhteisön - kaikki ovat suomalaisia miehiä. Osa on eläkeläisiä ja jo noin tuhannen euron kuukausieläkkeellä tulot ovat jo Vietnamissa isot. Nämä suomalaisuroot elelevät paikallisittain mukavan leveästi: vuokraavat asuntoja ja skoottereita sekä nauttivat vietnamilaisten tyttöystäviensä palveluista tavalla, joka nolostuttaa suomalaista feministiä.  Maksullinen uima-allas Vung Taussa tarjoaa myös uima-altaan meren rannan lisäksi.  Kerronpa hieman esimerkkiä. Kun saavuimme Vung Tauhun ja lähdimme viettämään ensimmäistä rantapäivää Olli-serkun kanssa, mukana oli paikallinen Tuu. Luulin häntä ensin Ollin työntekijäksi, sillä hän hoisi asiat nopeasti ja sujuvasti miehen puolesta. Pitääkö tilata suomalaisille taksi? Tuu hoitaa. Pitääkö käydä maksamassa aurinkopedit ja hakemassa pyyhkeet? Tuu hoitaa. Pitääkö hakea oluet baarista? Tuu hoitaa. Herttainen ja suloinen Tuu tuli, meni, haki ja puuhasi iloisena ranta

Noloa, mutta pitäähän tämäkin kertoa... jouduimme taksikuskin ryöstämiksi Vietnamissa vartti tulomme jälkeen! Olkoon tämä varoittavana esimerkkinä teille lukijoille. Kun saavuimme yöbussilla Ho Chi Minhiin eli entiseen Saigoniin Vietnamissa, olimme unen puutteesta hiukan pökkyrässä. Matka oli ollut pitkä ja pomppuinen ja edessä olisi vielä laivamatka siipiratasaluksella Vung Tauhun, jossa aikeena oli tavata siellä talvehtiva matkakumppanimme serkku Olli. Päätimmekin ottaa heti bussista tultuamme ensimmäisen taksin ja suunnata sillä satamaan.  Vietnamin valuuttaa. Miljonääriksi on helppo ryhtyä. Bussin vieressä oli monta taksia ja näimme heti opaskirjasta lukemamme vahvan taikauskon merkit ensimmäisessä kuskissa. Noin kolmikymppisellä kuskilla oli kaulassaan pitkä, sormen paksuinen karvatupsu (onnenkarvoja) sekä pitkä pikkurillin kynsi (onnenkynsi). Tämä tuntui hyvältä ennusmerkiltä. Siispä astuimme ensimmäiseen taksiin bussin vieressä ja annoimme osoitteen lähtölaiturille. Pyysimme

 Pitihän sekin kokea - yöbussi Aasiassa! Varasimme liput ennakkoon samasta firmasta, jolla olimme Thaimaasta tulleet Kambotzaan ja matkaan lähtö oli illalla kuuden maissa linja-autoasemalta. Bussi oli ulkoapäin ihan komea ja koristeellinen. Sen etulasin yläosassa luki selkein kirjaimin lähtö- ja tulopaikat.  Kelpo bussi yöreissaamiseen. Tavarat heitettiin (kirjaimellisesti) todella likaiseen matkatavararuumaan bussin alle. Siellä ne kasaantuivat röykkiöiksi erilaisten kulkuneuvojen kuten mopojen ja haisevien bensakanisterien päälle vailla minkäänlaista järjestystä, myös likaisille, mustille lattioille.  Vesa matkalla tauolle yöllä.  Yksityisyyttä sai sulkemalla verhon. Kaksi kerrosta "hotellihuoneita" bussissa. Mukaan matkustajaosaan otimme vain pienet reput, joissa oli pari pulloa juomavettä sekä yhdet vaihtovaatteet ja tietysti rahat sekä passit. Bussin käytävä oli niin kapea, että normisuomalainen ei mahtunut kulkemaan siinä kuin kylki edellä eli lantio otti kiinni reunoih

 Pienen temppelikierroksen jälkeen oli aika palata Siem Reabiin ja arkeen. Uskomaton temppelialue teki vaikutuksen, jota ei voi unohtaa. Arki ja talot Kambotzassa tuntuivat kierroksen jälkeen kovin tavanomaisilta ja värittömiltä. Sille ei oikein löydä sanoja. Olisiko kyseessä jonkinlainen upeuskrapula?  Mopotaksimme puksutteli viiden kilometrin matkaa takaisin kaupunkiin päin ja polttoaine alkoi loppua. Pysähdyimme paikalliselle bensa-asemalle. Se ei ollut ihan ABC eikä Shellkään. Paikallinen myyjä oli lorotellut lasipulloihin polttoainetta ja siitä se sitten kaadettiin mopon tankkiin sekä maksettiin käteisellä.  Bensa-aseman koko myyntivarasto. Bensan tankkaaja työssään.  Kotikatu hotellille Pääsimme hotellille ja samassa alkoi vieressä olevalta päätieltä kaikua rumpujen pärinää. Palasimme takaisin. Armeijan joukkuetta marssi hautakulkueena kantaen kuolleen kuvaa sekä keltaisia surukukkia mukanaan. Väkijoukko seurasi hautajaiskulkuetta hartaina ja valkoisiin pukeutuneina. Vainajan suk