Fairy River eli Keijujoki Vietnamissa

 Vietnamin Mui Nessa on suositusnähtävyytenä Keijujoki eli Fairy River. Se on reilun kilometrin pituinen reitti, jonka erikoisuus on, että se kävellään hiekkaisen joen pohjaa pitkin portilta aina pienelle minivesiputoukselle asti. Matkalla on katseltavana erilaisia hiekkakivimuodostelmia ja bambumetsikköjä. Joen rannalla laiduntavat myös paikalliset, laihat lehmät. 

Vesa kuvaa Keijujoen rantakallioita.

Jokikävelyn piti olla ilmainen, mutta joen alkupäähän olikin ilmestynyt lipunmyyntikoju. Liput kerättiin talteen parin sadan metrin päässä ja ilmeisesti samoja lippuja käytettiin uudelleen, koska ehjät ja siistit liput oiottiin tarkkaan ja vietiin lipunmyyntiin takaisin. 

Sisäänkäynti joelle, astu veteen.

Itse joen pohjan syvyys vaihteli 10 sentin ja noin 40 sentin välillä eli nilkasta polveen syvyyteen. Alkumatkasta oli matalaa ja joki syveni eteenpäin mentäessä. Paikoin joen pohjalle oli asetettu säkkikangasta ja se oli välillä vähän solmussa, joten piti hieman katsella, mihin jalkansa asetti, jotta pysyi pystyssä. 

Hui, mitä siellä vilahti?

Viidakkoravintola matkalla.

Rauhallinen kulkureitti.

Joo, nyt tunnustan, että olen ötökkäkammoinen. Katsoin tosi tarkkaan, etten astunut ravun, kalojen tai käärmeiden yms. päälle ja siksi kävelyni joessa näytti tosi hassulta ajoittain. Mieheni Vesa nauroi välillä ihan kippurassa ja ottipa tuo jokusen kuvankin kotialbumiin tuosta hauskuudesta. Nauratti se kyllä itseänikin!

Reippaina alkumatkasta.

Komeat värit kalliossa.

Jokimatkan varrella oli monenlaista kalliomuodostelmaa ihmeteltävänä. Kalkkikivi oli syöpynyt hienoiksi kuvioiksi ja parhaimmillaan kalliossa oli kolmeakin väriä. Kalliot olivat kauniita ja veden lutina rauhoittavaa. Loppupäädyn vesiputouksista odotin jotain massiivisempaa, mutta "putous" oli lopultakin vain puolentoista ihmisen korkuinen eikä sellainen valokuvien upea uimapaikka. Otettiin kuitenkin sielläkin kuva. 

Kuvan ottaja oli paikallinen "opas". Hän lyöttäytyi aivan loppumatkasta kintereillemme omaehtoisesti ja tarjoutui ottamaan kuvan putouksella. Kun kuva oli otettu, hän alkoikin vaatia itselleen opaspalkkiota. Ihan pieni summa ei sitten kelvannutkaan, vaan olisi pitänyt ojentaa useita dollareita tästä kuvanoton ja saattamisen vaivasta. Annoimme pari dollaria ja jätimme ukon kiroilemaan meitä sitten paikoilleen. 

Olimme tulleet joelle taksilla. Mui Nen alueen kaikki taksit olivat vihreitä pikkuautoja ja niiden kanssa sovittiin taksa ennen lähtöä. Päätimme kävellä takaisin Phan Thietin rannalle tuon muutaman kilometrin matkan ja se olikin mukava tassuttelu. Asfalttitien varrella oli monta pientä kodin alakertaan perustettua baaria, joista sai ostettua juotavaa ja maisemat merelle olivat leppoisat katsella.